Tervetuloa Kotihoivapalvelu Luminukan sivuille!

Luminukan kotihoiva on vuonna 2014 perustettu palvelu, joka keskittyy tarjoamaan apua kodin askareissa sekä oman hyvinvoinnin huolehtimisessa ikäihmisille sekä vammautuneille kotona asuville henkilöille. Yrityksemme toimii Jämsän ja sen lähikylien alueella. Palvelumme yksilöidään asiakkaan tarpeiden mukaan. Palveluidemme tavoitteena on mahdollistaa kotona asuminen pidempään vaikka kaikista arjen askareista ei enää selviytyisikään täysin itsenäisesti.

Luminukassa asiakkaiden kanssa työskenteleviltä henkilöiltä löytyy alalle vaadittava pätevyys, joten asiakkaamme ovat osaavissa käsissä. Palveluihimme kuuluu normaalien kotitöiden lisäksi avustaminen erilaisissa kiinteistönhuoltotöissä.

                                                                   Olipa tarve minkälaista tahansa, me autamme!

Kotihoiva

Koti on ihmisen oma paikka, tuttu ja turvallinen. Kaikki toivovat, että pystyisivät asumaan koko elämänsä ajan tutussa ympäristössä. Kun omat voimat eivät enää riitä huolehtimaan kodistaan tai itsestään, ainoana vaihtoehtona ei tulisi olla poismuuttaminen. Siksi tuomme palvelut lähellesi, omaan kotiisi. Toivomme, että saisit olla rauhallisin mielin omassa kodissasi.

Kotihoivapalveluumme kuuluu mm.

- Aamu- ja iltatoimet
- Henkilökohtainen hygienia
- Pukeutuminen
- Kodin hygienia, pyykinpesu

- Lääkejako
- Kaupassa käynti, asiointiapu
- Ruoanlaitto
- Ulkoileminen

Takaisin ylös

Kiinteistötyöt

Myös koti itse tarvitsee huoltoa, jotta siellä asuminen olisi turvallista ja viihtyisää. Avustamme tarvittaessa kodin kiinteistötöissä sekä esimerkiksi asennamme tietotekniikka- ja elektroniikkalaitteita sekä opastamme niiden käytössä. Tarjoamme avun kaikissa kiinteistöön liittyvissä asioissa, mitkä sinusta tuntuvat liian raskailta, hankalilta tai uusilta!

Autamme esimerkiksi..

- Pihatöissä;
- nurmikon leikkaus, puutarhatyöt
- Huonekalujen kasaaminen
- Korjaustyöt
- Lumenpudotus

- Ullakoiden ja kellarien tyhjennys
- Kattotyöt
- Ulkosivutyöt
- Elektroniikkalaitteiden asennus
ja opastaminen niiden käytössä


Muistathan kotitalousvähennyksen!

Kotiin ostettavista palveluista on mahdollista saada verotuksessa vähennettävää kotitalousvähennystä. Vähennystä saa esimerkiksi tavanomaisesta kotitalous-, hoiva- sekä hoitotyöstä, kunnossapitotyöstä sekä lisäksi tietotekniikkaan liittyvistä asennus- ja neuvonta-avusta. Lue lisää kotitalousvähennyksestä!

Ota yhteyttä

Meihin voit ottaa yhteyttä kaikissa asioissa alla olevan lomakkeen kautta. Lomakkeen avulla voit jättää yhteydenottopyynnön, antaa palautetta tai olla yhteydessä muissa asioissa. Jos lomake ei jostain syystä toimi, alta löytyvät vaihtoehtoiset yhteydenottotavat.

Sähköposti: elise@luminukka.fi
Puhelinnumero: 040 506 9903

Yhteyttä voit ottaa sähköpostitse ympäri vuorokauden ja soittamalla arkisin kello 9-16.

  • Should be Empty:

Takaisin ylös